torstai 25. toukokuuta 2017

Dresden Butterflies -tilkkupeitto


Hip hurraa - täällä on valmistunut vuoden toinen tilkkupeitto! Juuri sopivasti, kun kesä saapui, sain valmiiksi myös kesään sopivan, perhosaiheisen tilkkutäkin. Tähän onkin mukava sitten kääriytyä keinuun päiväunille tai napata mukaan piknik-peitoksi vaikkapa metsään.

Tilkkupeitto on melko nopea tehdä ja sopii vallan mainiosti aloitteleville tilkkuilijoille, sellainenhan itsekin olen. Ohjeet tilkkupeittoon löytyy Moda Bake Shopin sivulta. Alkuperäisessä on aivan järisyttävän kauniit sävyt, varsinkin peiton sininen tausta ja nyt kauhukseni myös huomaan, että omat perhoseni ovat näköjään hieman harvemmassa lennossa kuin sivulla olevassa peitossa :0. Minulla ei ole muovista dresden mallinetta, vaan muokkasin oikean kokoisen netistä löytyvän tulosteen avulla. Ehkäpä siinä onkin tullut virhe enkä ole tehnyt siitä riittävän korkeaa ja se on syy siihen miksi perhoset ovat harvemmassa. Voi ei! Äh ja puh! Mietinkin tehdessä, että onpas tähän jätetty paljon tätä taustakangasta näkyviin. Olisinpa tajunnut tekovaiheessa, niin olisin pienentänyt neliöitä, peitto on melko iso kooltaan, joten ihan hyvin olisi voinut hieman pienentää. No, eipä sille enää mitään voi, nyt kyllä suoraan sanottuna vähän (paljon) alkoi harmittaa, mutta laitetaan tämä nyt silti tänne esille!



Tämän tilkkupeiton tekemisessä kokeilin montaa "eka kerta" -juttua. Ensinnäkin tämä dresden malli oli minulle ennestään vieras, toisekseen tikkasin tilkkupeiton kolmessa erillisessä osassa (mm. Neulanhaltijan blogista löytyy vinkkiä siihen). Edellisen tilkkupeiton postauksen yhteydessä sainkin paljon hyviä vinkkejä juuri tikkausten ja vanun osalta. Kokeilin tässä peitossa ekan kerran Eurokankaan ohuinta vanulaatua ja voin sanoa, etten ole palaamassa niihin paksumpiin laatuihin :). Kuten kuvistakin näkyy, tikkasin tilkkupeiton pinnan ekaa kertaa kauttaaltaan täyteen ja vaikka se ei nyt ihan täydellinen lopputulokseltaan ole, olen tästä saavutuksesta silti erityisen ylpeä (takapuolella ei ole kuulkaas yhtään ainutta ryppyä).

Pinnan tikkaus vapaatikkausta käyttäen tuntuu vielä liian kaukaiselta ajatukselta, joten päätin tutkailla ompelukoneeni hyöty- ja koristeompeleita, josko niistä löytyisi jotakin sopivaa. Ja Opalistahan löytyi! Kakkosrivin aaltomainen 4 ommel oli mielestäni tosi kiva valinta peiton pintaan, sitä varmasti tulee hyödynnettyä muulloinkin. Ja arvatkaapa mitä muutakin tajusin Husqvarnastani? Tilkkkutyöthän tehdään monestikin 1/4 tuuman saumanvaroilla ja sellainenkin ommel etäisyys löytyy suoraan Opalista - siis ihan huippua! Ohjekirjaa selaimella löysin vielä muutakin tilkkuilussa hyödynnettävää, mutta siitä sitten jollakin toisella kertaa. Peiton tausta- ja takakangas ovat Eurokankaasta, osittain myös dresdeneissä käytetyt kankaat, loput omista jemmoista.



Me ollaan vietetty tänään tosi kiva kesäinen päivä, saatiin mun serkku perheineen vierailulle ja päivään on mahtunut myös koululaisneidon jalkapallo-ottelu. Lisäksi piti tietysti seurata Mauno Koiviston hautajaisia, minähän olin pienenä (alle kouluikäisenä) tyttönä ihan Manu-fani, julistekin löytyi seinältä :D. 

Näillä sanoin toivottelen kaikille mukavaa helatorstain iltaa ja myöskin tulevaa viikonloppua! Kesä on vihdoin täällä, jee <3



33 kommenttia:

  1. Oi ihan huiman hieno! Ja voi että sun kanssas, perfektionisti! Vähän armoo hei, tää on niin hieno, että nyt et kyl yhtään jää harmitteleen! P.s. miten tikkaukset saa suoraan? Piirrätkö alle viivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo tunnustan, että sellaista luonteenpiirrettä on :). Ei se mua enää hirveesti harmita, oikeestaan vaan mielenkiinnosta oisin halunnut tietää miltä toi näyttäis ihan oikeen tehtynä kun itseni tuntien tiedän, ettei toista kertaa tule enää samaa mallia tehtyä :). Noista tikkauksista, mietin just eka että piirränkö mutten piirtänyt. Aloitin aina palan keskeltä siirtyen sitten kumpaakin reunaa kohti, katsoin silmämääräisesti että painanjalka kulkee noin 0,7 cm etäisyydeltä aina "aallon" pohjasta. Tuli siinä pientä heittoa, mutta ei se oikeestaan erotu mitenkään tosta kokonaisuudesta :). Kiitti sulle ❤

      Poista
  2. Aivan ihana peitto! (: Ja älä suotta harmistu, nyt se on ainakin uniikki peitto. Ja kuitenkin täysin onnistunut, vähän tahattomasti muokattu vain. Minusta tosi kivan näköinen "harvalla" kuvioinnilla. (: (Ps. Mulle tulee kuviosta mieleen sellaiset haitarimaiset paperirusetit ja farfalle-pasta! :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta kyllä puhut :). Huomasin virheen tosiaan vasta tässä blogatessa kun linkitin ohjetta, tuli kyllä sellainen olo, että ei voi olla totta! En keskeneräisessä peitossa nähnyt mitään, mutta valokuvasta se ero sitten paljastuikin. Mulla tuli kuviosta (yksittäisestä) mieleen myös viuhka ja mielessä kävikin heti, että miltähän sellainen viuhkapeitto näyttäis :). Kiitos Pipo- otus sulle kivasta kommentista!

      Poista
  3. Mitään virhettähän ei huomaa jos ei sitä tiedä. Kerrassaan upea peitto ja hatunnoston upeille tikkauksillekin. On tuon tikkauksessa ollut työtä. Pidän kovasti peitteen väreistä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se varmastikin on :). Yllätyin kuinka sutjakkaasti tuo tikkaus kuitenkin sujui, se on kyllä huomattavasti mukavampaa ohuen vanun kanssa ja osissa tehden, pääsin ehkä vähän sellaisesta tikkauksen lievästä inhon tunteesta jopa :D. Kiitoksia sulle ja kivaa lauantaita!

      Poista
  4. Aivan hurjan ihana! Minusta tuo ilmavuus perhosten ympärillä ei haittaa sitten yhtään. Ilmavasti mahtuvat liitelemään. Niin kauniit värit ja kuosit. Ja tuo taustakangaskin on aivan superpasseli tuohon. Onnittelut onnistuneesta työstä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤. Tuo kukallinen taustakangas oli riskiostos, se nimittäin joustaa ja mietin, että tuleeko tikkaamisesta yhtään mitään! Päädyin kääntämään jouston kuitenkin toiseen suuntaan kuin mitä tikkaus menee ja hyvinhän siitä sitten selvittiin. Harsiminen varmasti auttoi myös, olen aina mieluummin käyttänyt sitä kuin hakaneulakiinnitystä :).

      Poista
  5. Todella kaunis peitto ♥ kiva tuo tikkaus, pitää laittaa korvan taakse ja tuo taustakangas!!! Voisi sopia omiinkin kangasvarastoihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Tosiaan tuo taustakangas oli vähän riskiostos, kun sisältää elastaania, eikä sellaisia yleensä taideta tilkkupeitoissa käyttää, se oli minusta kuitenkin niin kiva, että halusin kokeilla :). Toivottavasti ei löpsähdä!

      Poista
  6. Tosi kaunis peitto tikkauksineen kaikkineen! Taustakangaskin aivan ihana. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän alla mukavasti köllöttelee :). Eilen illalla iski hirveä vilu, niin otin peiton ekaa kertaa kunnolla käyttöön :). Kiitti Raisa!

      Poista
  7. Minusta tämä on ihan täydellinen, koska en ole sitä alkuperäistä nähnyt! Älä missään nimessä jää harmittelemaan. Tämä on kaunis juuri tällaisena. Kaunis tuo sinisen sävy ja perhosten värimaailmasta tunnistaa heti sinun mieltymyksesi :) Jännä kun pitkään seuranneena erottaa työstä kuin työstä heti toisen tyylin. Pitääkin katsoa omasta koneesta löytyisikö siitäkin vastaavia ompeleita. Tuo aalto-ommel on kyllä ihana ja sopii tosi hyvin peiton tikkaamiseen. Ihan mieletön muuten tuo peiton tausta kangaskin! Hellemekkokankaaksi ihan täydellinen :)
    Meillä on vuorossa turnausviikonloppu. Kuopuksen pelit tänään ja koululaisen huomenna. Pöytäkirjapohjat on jo täytettynä ja varusteet pestynä, mutta tärkein vielä puuttuu - eväät :) Kivaa ja aurinkoista viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kovasti! Ei se mua enää juuri harmita, teiltä kaikilta on tullut niin positiivista palautetta, että kai se on paras itsekin uskoa, että hyvä peitto se on,vaikka vahingossa vähän mokasinkin :). Tuo sininen taustakangas oli vaikea löytää, ei ollut hirveesti eri sinisen sävyjä. Ensin ostin siihen jo parivuoteen lakanan, mutta sitten sen sävy muistutti liikaa synnärin yöpaitoja ;). Tuo onneksi löytyi Ek:sta vaikkei sekään ihan sellainen ollut mitä hain. Halusin kuitenkin ettei peitto jää roikkumaan keskeneräisenä niin päätöksiä oli tehtävä :). Täällä on kalenterit kanssa niin täynnä pelejä ja muuta, ettei meinaa perässä pysyä! Kivaa viikkoa teille ❤

      Poista
  8. Mielestäni peitto on juuri tällaisena tosi hieno! Upeat tikkaukset ja värit!!

    VastaaPoista
  9. Ihana peitto ja tosi hieno malli. Ymmärrän oikein hyvin kuinka virheet harmittaa. Vaikka niitä ei muut huomaakkaan, niin se riittää kun itse tietää. Minusta nuo on oikein sopusuhtaisia blokkeja, ei ollenkaan liian harvassa. Tikkaus ja tausta on just oikea valinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin se on, tässä kun ei ollut enää oikeen mitään tehtävissäkään, kun ihan valmiina vasta huomasi virheen. Mutta kiva taas jatkaa tästä vähän viisastuneena :). Kauhea hinku tuli meinaan taas aloittaa uusi, kun tämän sai valmiiksi! Kiitos Saija sulle ❤

      Poista
  10. Aivan huikean hieno! Olet todella taitava!
    Kram Sanne

    VastaaPoista
  11. Olen mykistynyt! Aivan kertakaikkisen taidokas tilkkutyö 😍 Niin kauniit sävytkin siinä, kesäinen, keveä.
    I H A N A 💙💜💛💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, kiitos kaikista näistä kehusanoista ❤. Olen nyt aika innostunut näistä tilkkutöistä, vaateompelu on nyt ollut jotenkin takkuista, vaikka muutama kaunis kangas odottelee. Muutaman uuden kesävaatteen tarve kyllä olis, joten ehkä se kohta tästä lähtee taas ;)

      Poista
  12. Todella hieno peitto. Nyt kun perhosilla on tilaa ympärillä, niin mielestäni se on parempi vaihtoehto kuin liian tiheässä. Joten onni onnettomuudessa! Muutenkin vähemmän on kaunista pitää usein paikkansa. Olen itse tehnyt vuoden alussa ekan tilkkupeittoni (tai sain sen valmiiksi alkuvuodesta) ja käytin neliöiden tikkaukseen juuri tuota aalto-ommelta ja olen myös lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Mukavaa kesää sinulle! T. Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mervi, mukava kun jätit kommenttia! Siellä on toinen tilkkutöistä innostunut ruudun takana, minullakin uusi peitto jälleen tekeillä :) Tottahan tuokin, vähemmän on enemmän, olikin tosi mielenkiintoista kokeilla tälläistä mallia, jossa taustaa jäi näin paljon näkyviin :)

      Poista
  13. On kertakaikkiaan hieno! Niin huolellista työtä kauniit värivalinnat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!En osannut ajatella muuta kuin sinertävää taustaa perhosille, onhan se vähän kuin taivas, jossa ne lentelevät :)

      Poista
  14. Onpa hurjan hieno peitto 💛 Lämpöä ja aurinkoa teidän kesään 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kanneli ❤. Oikein mukavaa kesää teille myös, toivotaan lämpöisiä kelejä!

      Poista
  15. Huikeen kaunis peitto<3 Ihania tilkkuja päätynyt blokkeihin ja noin herkun taustakankaankin olet löytänyt. Mahtavaa seurata tätä sun tilkkuiluinnostusta ja miten huimaa vauhtia sä kehityt. Jänskättää oikein, mitähän sulla on tilkkuilun saralla seuraavaksi luvassa:) Vaikken itse tilkkuilua paljoakaan harrasta, niin onhan tää ihan hirmu inspiroivaa katseltavaa ja kuulla vinkkejä jos sitä joskus uskaltautuu tilkkupeiton ompeluun (lastenhuoneisiin haluaisin joskus tilkkupeitot..)
    Ja kuvat.. Suomen kesä, liitelevät perhoset ja taustalla punainen hirsiseinä, täydellistä:) Itse asiassa mulle tulee mieleen noista perhosista myös japanilaiset viuhkat.
    Toivottavasti olet päässyt harmituksesta jo yli<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.