tiistai 6. joulukuuta 2016

Väriä ja iloa varpaisiin



Tuossa muutama viikko sitten oli niin harmaita ja pilvisiä päiviä, että päätin jämälankakoristani kerätä kasan niitä kaikista pienimpiä erivärisiä lankakeriä ja piristää päivääni värikkäällä neuletyöllä. Ajatuksena oli neuloa koululaisneidille uudet sukat, kun tälle talvelle ei ihan sopivia enää sukkavarastosta löytynytkään.

Äidin vanhoille puikoille loin 48 s ja sukan varteen päätin kokeilla kierrereunaa. Idean siihen olin bongannut kirjastosta lainaamastani Mary Oljen vanhasta neulekirjasta. Simppelit kirjoneulekuviot muotoutuivat matkan varrella ja sen mukaa, miten mitäkin lankaa oli jäljellä. Yllättävän kiva tuli silti lopputuloksesta, ainakin minusta. 



Langat olivat tosiaan melkoisen sekalaista seurakuntaa: ainakin Novitan Nallea, 7 Veljestä ja jotakin Regiaa. Taitaapa seasta löytyä ihan akryylilankaakin. Kierrereunan tekoon otin oppia täältä. Kierrereunan aloituslangat pyöräytin vielä lopuksi nyöreiksi ja päähän laitoin roikkumaan kaksi pientä tupsua. Nämä jalassa tytön onkin mukava tassutella kotona ja tehdä äidin kanssa joulupuuhia. 

Joulua ennen juhlimme kuitenkin tänään vietettävää Suomen itsenäisyyspäivää ja taidanpa itsekin tästä kohta jo parkkeerata sohvalle katselemaan tämän vuoden juhlallisuuksia :). 

Oikean rauhaisaa itsenäisyyspäivän iltaa jokaiselle teille! 


tiistai 29. marraskuuta 2016

Strösseli-peitto (inspiraationa kantha-kirjonta)


Lokakuussa törmäsin Instagramin puolella kantha-kirjontaan ja innostuin. Innostuin niin, että piti ottaa ihan isokokoinen työ tehtäväksi. Kantha-kirjonta on tyypillistä erityisesti Intiassa ja Bangladeshissa ja siinä käytetään enimmäkseen pelkkiä etupistoja. Yksi tapa on hyödyntää vanhoja vaatteita ja sareja ja liittää ne kerroksittain yhteen ja tikata ne reunoistaan etupistoilla kiinni saaden aikaan kivoja vilttejä. Kirjontatyyli on sinänsä simppeli, mutta taitavimmat kirjovat kankaisiin etupistoin myös erilaisia luontoaiheita, kuten eläimiä ja kukkia. Pistoilla koristellaan sisustustekstiilejä ja vaatteita ja minusta ne ovat äärettömän kauniita. Kaikkien kiinnostuneiden kannattaakin laittaa kuvahakuun kantha-embroidery ja kurkata, millaisia ihanuuksia hakusanalla löytyy.

Itseäni kirjonnassa viehätti kirjontapiston yksinkertaisuus, kiva kierrätysmahdollisuus, värikkyys sekä ulkonäkö - pinnan ryppyisyys tai aaltomaisuus. Rento ja rouhea työskentelytapa vaikutti myös mukavalta. Niinpä oli ihan pakko toteuttaa meille ensi kesäksi kevyt kesäviltti, jonka voi ottaa vaikka rannalle mukaan tai viileämpänä kesäpäivänä vetäistä jalkojen päälle suojaksi keinussa istuessa.

Peitossani on kolme kerrosta ja kaksi niistä on kierrätetty. Vaalea puoli on vanhaa pöytäliinaa, sisältä löytyy vanhaa puuvillaverhoa, mutta turkoosi kangas on uusi, kesällä Eurokankaan palalaarista löydetty. Kirjontaan käytin erivärisiä ohuita puuvillalankoja ja kirjoin niillä erikokoisia neliöitä ja suorakaiteita. Langat ovat Eurokankaasta, Kodin1:stä ja matkoilta. Peiton koko on 100 x 130. 





Tykkään peitosta tosi paljon, varsinkin tuosta turkoosista puolesta. Batiikkimainen puuvillakangas ja pistot sopivat musta niin hyvin yhteen! Peiton pintaa on suorastaan ihana hiplata, kuljettaa sormia aaltomaisella pinnalla, haaveilla hellekeleistä, palmuista ja kuumasta hiekasta varpaiden alla jossakin lämpimässä. Ei yhtään enää harmita, että sormenpäät oli verillä ja hellänä peiton pistelemisestä ja selkä aivan jumissa lattialla könyämisestä :).

Jos joku innostuu kaivamaan vanhoja tekstiilejä esiin ja tekemään tämän tyylistä peitettä kierrätystyyliin, annan yhden vinkin. Kannattaa valita sellaisia kankaita, joissa ei ole liian tiivis sidos - sormenpäät eivät joudu silloin niin koville tai sitten vähintään kannattaa käyttää sormustinta. Tuossa valkoisessa pöytäliinassa oli nimittäin melko tiivis sidos ja kun koko peiton pinnan kirjoin täyteen, niin se aika lailla tuntui ja tuntuu tuossa etusormessa vieläkin. Oli ihan pakko pitää välillä pitempikin tauko peiton tikuttamisesta, että sormi ehti levätä. Tämä oli kyllä tosi koukuttavaa puuhaa, kun aloitti, ei meinannut millään malttaa lopettaa, niin kiva oli seurata peiton pinnan valmistumista (vaikka mies kyllä puisteli useamman kerran päätään tälle mun touhulle eikä se tainnut oikein ymmärtää mun hehkutusta valmiista peitostakaan :))



Peiton reunaan meinasin ensin virkata pitsin, niin että siitä tulisi ihan kokonaan käsin ommeltu. Ajatus kuitenkin muuttui matkan varrella ja mietin, että joku simppelimpi reuna toimisi ehkä paremmin. Niin päädyin kanttaamaan reunat tummansinisellä vinokaitaleella. Kanttaamisessa käytin apuna Husqvarnalta saamiani vinonauhankiinnityslaitteita. Toista eli kuvassa vasemmanpuoleista olenkin testannut jo aiemmin täällä ja kertonut vinkkejä sen käytöstä. Nyt päätin testata sitten tuota toista mallia.


En tiedä oliko huono ilta vai mikä, mutta hommasta ei tahtonut tulla mitään. Peitto ensinnäkin tuntui olevan hieman liian paksu tähän malliin ja jo pelkkä aloitus, että sain vinonauhan oikeaan koloonsa ja peiton omaansa oli hankalaa. Ompelin muutaman kymmenen senttiä, kurkkasin nurjalle puolelle ja huokasin, en suinkaan helpotuksesta vaan lähinnä harmista! Kanttaus ei ollut mennyt ihan putkeen, sillä osittain peitto oli päässyt luiskahtamaan kantin välistä tai tikki ei ollut osunut kantin molemmille puolille.


Päätin vaihtaa säädettävän vinonauhankiinnityslaitteen tilalle ja kokeilla onneani jälleen sen kanssa. Näin kapean vinokantin ompelu ei kuulu suosikkeihini muutenkaan, mutta välillä on pakko vähän kiusata itseäään ja niinpä tällä toisella yrittämällä ja toisella laitteella homma onnistuikin paremmin. Tämä säädettävä malli ilmeisesti sopii paremmin, kun kantattavia kankaita on enemmän kuin yksi kerros. Pyöristettyjä peiton kulmia en saanut tälläkään laitteella kuin yhden onnistumaan, varmaankaan näitä laitteita ei ole juuri tarkoitettu kuin suorien reunojen kanttaamiseen tai sitten kaarien pitää olla todella loivat. Pyöreässä reunassa peitto lähti omasta kolostaan todella helposti ja se aiheutti sitten ongelmia jatkossa, että sen sai sinne takaisin. Valmista kuitenkin tuli! Loppusilauksensa peitto sai vielä tupsukoista, sillä kuka nyt vois tupsuja vastustaa?

Sen verran olen itsepäinen, että piti kokeilla vielä tuota toista paininjalkaa uudelleen ihan yksinkertaiseen kankaaseen :). Hommahan toimikin sitten jo huomattavasti paremmin ja kaupan päälle tuli itsellenikin hyvä mieli. Onko teillä kokemuksia näistä kantinkiinnityslaitteista ja jos on, niin mielelläni otan vinkkejä vastaan :). Tilkkuilijat erityisesti, käytättekö peittojen kanttaukseen ikinä edes vinonauhaa? Onko paksuhkoille peitoille olemassa mitään omaa kanttipaininjalkaa, onko tietoa?


Tyttäristä nuorin keksi peitolle vielä vähän vahingossa nimen, sillä kun lattialla peittoa tikkasin, tuli neito sanomaan, että äiti tässä sinun peitossa on ihan hirrrrveästi rösseleitä. Tosiaan, strösseleiltähän nuo värikkäät tikkaukset näyttävätkin. Peitosta tuli omastaa mielestäni niin herkullinen, että Strösseli- peitto-nimi kuvaakin vilttiä ihan täydellisesti!

Herkullisen makeaa viikon jatkoa toivottelen kaikille sinne ruudun toiselle puolen!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Pipariukko ja -akka-sukat


Tänä syksynä olen innostunut neulomaan pitkästä aikaa vähän enemmän. Kahdet villasukat sekä pikkuneidin pipo ovatkin jo valmistuneet ja muutama muu pieni neuletyö on vielä puikoilla kesken. Vähän reilu viikko sitten teimme lasten kanssa ensimmäisen piparitaikinan ja sitä valmistaessa hiipi mieleeni ajatus pipari-aiheisista villasukista perheen nuorimmalle neidolle.

Idea tuntui niin kivalta, että lähdimme neidon kanssa lankaostoksille Jyväskylään heti seuraavana päivänä ja Neuloosista löytyikin juuri täydellistä piparitaikinan väristä lankaa. Sen kaveriksi vielä kerä luonnonvalkoista ja materiaalit olivatkin kasassa.

Sukat sain tikutettua pikkuhiljaa valmiiksi ja voi vitsi, että tykätään lopputuloksesta ihan hirvittävästi! Pipariukon ja -akan kuvat luonnostelin ruutupaperille, minkä mukaan ne sitten silmukoita jäljentäen sukkiin tein. Sukkia aloittaessani kuvittelin voivani toteuttaa kuvat intarsia-tekniikalla, mutta sehän ei pyöröneuleessa käykään päinsä! Sitten päätin tehdä ukon ja akan kirjoneuleena, ruskeaa lankaa koko kierroksen mukana kuljettaen. No ei onnistunut sekään, sillä ruskea lanka paikoin kuulsi rumasti luonnonvalkoisten silmukoiden välistä. Ei auttanut siis kuin ottaa neula kauniiseen käteen ja opetella silmukoiden jäljentämistä.

Ihan hyvää harjoitusta sainkin nyt siihen tämän projektin puitteissa, vaikka sukat melkoisen mutturalla välillä olivatkin, kun silmukoita varvas-osan lähelle jäljensin. Loppusilaukseksi piparihahmot saivat vielä silmät pikkuruisista napeista ja suun kirjoin villalangalla. Tämä sukkaprojekti oli eräänlainen merkkipaalu itselleni, sillä olen tottunut neulomaan sukkia reilusti paksummasta langasta isommilla puikoilla ja nämä olivat ekat sukkani, jotka peräti valmistuivat tällaisesta ohuemmasta langasta! Ja suhteellisen nopsalla aikataulullakin vielä.




 

Silmukoita sukissa on 48 ja neuloin ne 2,5 puikoilla. Lankoina olivat luonnonvalkoinen Austermann Step Classic ja piparinruskea Alpacka Solo. Pinkki lanka löytyi omista jemmosta, kuten myös napit. 

Toivottelen kaikille jo mukavaa marraskuista keskiviikkoa, sillä kello näyttääkin uhkaavasti olevan jo vaikka ja mitä. Halusin kuitenkin kovasti esitellä nämä sukat, ja kun mies huikkasi yläkertaan, että sai tietsikkaongelmat ratkaistua, piti ihan sängystä nousta tätä postausta vielä kirjoittamaan. Ehtiihän sitä Ellan Toscanaa lueskella sitten huomen illallakin :). 

Kässämessut lähestyvät ja itsekin suuntaan lauantaina Tampereelle mitä parhaimmassa seurassa. Ehkäpä törmäilemme joidenkin teidän kanssa siellä! Ja jos ei siellä, niin toivottavasti sitten täällä <3.